sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Yhteen blogiin

Olen aina ollut laiska blogien kirjoittaja. Kirjoittaminen ja varsinkin muiden tekstien lukeminen on kiinnostanut miuta aina, mutta itsestä ja omista ajatuksista kertovan blogin pitäminen on haastavaa. Olen enemmänkin puhuja-tyyppiä. En mikään suurten puheiden pitäjän, vaan keskustelija. Tykkään mennä ihmisten luokse ja sinne, missä he viettävät aikaansa. Nähdä, tutustua ja kokea.


Kunnallisvaalien  aikaan pidin pienimuotoista blogia, jossa kerroin lähinnä "vaaliturneestani" eli paikoista, joissa miuta voi ennen vaaleja tavata. Vaalit ovat kuitekin muutamaksi vuodeksi käyty ja on aika rauhoittua tekemään sitä työtä, mihin tuli valituksi. Tämän lisäksi kirjoitan harvakseltaan twitterissä ja facebookissa.

Kuitenkin on hyvä, että myös vaalien välillä on jokin tapa olla yhteydessä ihmisiin. Paras tapa tietenkin on liikkua erilaisissa tilaisuuksissa tai vaikka vain lenkkeillä oman kylän teillä ja tavata ihmisiä, mutta lisäksi nykyään on mahdollisuus hyödyntää myös muita kanavia. Mietiskelin jonkin aikaa, että mikä olisi paras tapa yhdistää nämä entiset vaaliblogit ym. kirjoittelut. Helppoutensa vuoksi päädyin lopulta bloggeriin, joka on helppo käyttää myös miunlaiselle, joka ei halua tuhlata aikaa turhaan kikkailuun. Aika näyttää, teenkö joskus myös ns. oikeat nettisivut. Siihen saakka edetään tällä!

Tervetuloa! Sivun tarkoituksena on paitsi välittää tietoja myös vastaanottaa niitä. Miuhun saa siis olla yhteydessä tätä kautta tai vaikkapa laittaa sähköpostia suoraan osoitteeseen: jenna.m.vertanen@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti