torstai 27. helmikuuta 2014

Oikeisto, populisti

Viime aikoina olen taas saanut ihmetellä perussuomalaisten harjoittamaa politiikkaa. Eduskunnassa keskusteltiin tällä viikolla kuntapolitiikasta. Tässä keskustelussa perussuomalaiset kokivat asiakseen sanoutua irti Suomen Perusta julkaisemasta "Kunnat kuntoon"-kirjasesta. Perusteluina käytettiin muun muassa sitä, että siinä olevat kirjoitukset on yksittäisten ihmisten tekemiä, ei koko puolueen mielipiteitä. Omalla kohdallani tämä keskustelu vain vahvisti sitä mielikuvaa, että perussuomalaiset ovat vailla selkeää linjaa toiminnassaan. Yhteistä puolueelle tuntuu olevan vain populistinen kansan tajuisuus ja piilotettu oikeistolaisuus.

Miksi sitten niin iso osa ihmisistä äänestää heitä? Toki monet varmasti allekirjoittavat perussuomalaisten arvot. jotka löytyvät myös puolueen kotisivuilta. Näitä arvoja ovat rehellisyys, oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, työn ja yrittämisen kunnioittaminen sekä henkinen kasvu.  Arvoissa on paljon samaa kuin muidenkin puolueiden arvoissa, mutta mikä sitten erottaa nämä arvot muiden puolueiden vastaavista, osittain samoilla sanoilla kerrotuista arvoista: TEOT.

Asiat saadaan helposti kuulostamaan kauniilta, mutta siksi niitä tulisikin peilata siihen todellisuuteen missä elämme. Puheet, teot ja tavoitteet tulee tehdä entistä näkyvämmäksi. Nyt perussuomalaiset vaeltavat vailla selkeää suuntaa, jossa tekoina on nähtävissä lähinnä uhoaminen, puolustelu ja julkilausutuista mielipiteistä irtisanoutuminen.

Kun siis äänestätte sitä naapurin Erkkiä, joka puhuu kansankielellä ja juuri meille tärkeistä asioista, on syytä muistaa myös Erkin taustalla vaikuttavat voimat. Vaikka äänestäisikin henkilöä, eikä puoluetta, tulee samalla äänestäneeksi myös tämän ajavan puolueen linjaa, halusi tai ei.

Perussuomalaisten omilla sivuilla kerrotaan selkeästi, että puolue on kansallismielinen ja kristillissosiaalinen puolue. Sivuilla kerrotaan myös, että puolue kannattaa populistiseen eli kansansuosioon perustuvaa demokratiakäsitystä. Eikö tämä ole koko äänestämisen idea? Myös sitä, että ihminen on oman elämänsä asiantuntija korostetaan. En usko, että kukaan puolue kiistää tätä. Tämä opetetaan myös sosiaali/terveysalan koulutuksissa. Kun halutaan vastustaa elitistä ja byrokraattista valtaa, on mielestäni turha kohdistaa näin vahvaa kritiikkiä KANSAN valitsemia edustajia kohtaan.

Perussuomalaiset tuntuvat lipsuvan yhteisestä linjasta yhä enenevissä määrin, samalla kun petaavat itselleen mahdollista hallituspaikkaa. Tämän hetkinen joustamattomuus ja jyrkkien mielipiteiden suhde tekoihin saa kyllä miettimään, millaista tällaisen puoleen hallitustyöskentely olisi.


Jos perussuomalainen ajattelu kiinnostaa enemmän, kannattaa lukea lisää tuosta arvomaailmasta (ja muistaa myös ne rivien välit!!!):
http://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/arvomaailmamme/

ja samalla lukemisella tutustua myös tuohon Suomen perustan julkaisemaan opukseen Kunnat kuntoon:
http://www.suomenperusta.fi/

Edellä mainittuja sivuja voi lukemisen jälkeen sitten verrata nykyistä Suomea ja hyvinvointivaltiota luoneen puolueen arvoihin ja ennen kaikkea tekoihin.
http://www.sdp.fi/fi/component/content/article/28-sdp/tutustu/arvot/4307-sosialidemokratia-laaja


Mitä uutta hyvää perussuomalaiset tähän maahan politiikallaan tuovat? Millaisen Suomen haluamme nähdä tulevaisuudessa?

3 kommenttia:

  1. Hei! Mielipiteesi ovat todella fiksuja ja empä olisi uskonut,että pääset niistä kertomaan myös eteenpäin.Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
  2. Pitäskö kuitenki muistaa että SDP on perustettu 1899 ja Perussuomalaiset on perustettu 1995 joten siin on 100 vuoden ero tehä niitä TEKOJA!!

    Ja mitä tulee demareiden TEKOIHIN, niin aina kun demarit ovat olleet hallitusvastuussa, silloin on eläkeläisten, lapsiperheiden ja opiskelijoiden etua leikattu. Lipposen hirmuvallan aikana eläkeläisiltä ja sotaveteraaneilta leikattiin eniten. Nyt Urpilaisen aikana oli lapsiperheiden vuoro joutua laman maksajiksi. Lapsilisiä leikattiin ja loputkin tuet ovat vaarassa. Siinäpä sulle demarien TEKOJA käytännössä!

    Suomessa on yli 100  000 köyhästä lapsiperheestä. Mitä demarit ovat tehneet näiden suomalaisten köyhien perheiden hyväksi?

    Viimeisimpänä TEKONA Jutta Urpilainen on pelastanut kreikkalaiset pankkiirit, mutta jättänyt suomalaiset lapsiperheet ja vanhukset heitteille. Demarit eivät ole enää työväenpuolue, eivät ole olleet sitä pitkään aikaan. Demareista on tullut eurokriisin aikana pahempi porvaripuolue kuin kokoomus. Vain perussuomalaiset ovat duunarien puolue. Vain perussuomalaiset uskaltavat puolustaa duunaria ja vastustaa miljardien jakamista kreikkalaisille pankkiireille. Vain Perussuomalaiset ovat valmiita laittamaan avoimen piikin kiinni. Suomessa on yli 300 000 työtöntä ja asialle pitäisi tehdä jotakin, siis muutakin kuin vain jakaa rahaa eurooppaan rikkaille.

    Kun kerran vaadit blogissasi tekoja ja vastuunkantamista, niin voisit tuoda enemmän esille näitä demarien tekoja, eikä vaan haukkua Perussuomalaisia !!

    VastaaPoista
  3. Nyt on saatava toverit ja kansalaiset äänestämään EU-vaaleissa. Asia on meille tärkeä, koska yhtä suurempi osa suomea koskevista asioista päätetään Brysselin kabineteissa.

    Katso ajankohtainen Eurovaaleihin liittyvä video ja jaa sosiaalisessa mediassa eteenpäin:
    https://www.youtube.com/watch?v=l6R-SJ_z7V0

    VastaaPoista